Kyselytutkimus: Suurin osa suomalaisista tekee tämän virheen tuulettamisessa
Kaksi kolmesta suomalaisesta päästää ulkoilman epäpuhtaudet kotiinsa joka viikko.
Suomalaiset huolehtivat sisäilman laadusta ahkerasti, mutta keinovalikoimaan kuuluu myös kyseenalaisia menetelmiä.
Ongelmia liittyy esimerkiksi tuulettamiseen, joka on yksi suosituimmista kodinhoidon keinoista imuroinnin ja pölyjen pyyhkimisen ohella. Ikkunan avaaminen päästää sisäilmaan myös kutsumattomia vieraita, kuten liikenteen päästöjä ja pienhiukkasia. Esimerkiksi tämä selviää Blueair AB:n tilaamasta kyselytutkimukesta, jonka suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa syyskuussa 2016 ja sen aineistona oli 1 000 vastaajan otos 18–70-vuotiaista suomalaisista. Kyselytutkimuksen lähtöotos oli kansallisesti edustava.
Lue tarkemmin esimerkiksi täältä (Tekniikka ja Talous): http://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/suurin-osa-suomalaisista-tekee-taman-virheen-tuulettamisessa-6615962

Kommentit
Lähetä kommentti