Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Tutkimus: Kodinkoneiden etäohjaus kiinnostaa suomalaisia

M3 Researchin Siemensille toteuttaman kyselyn mukaan nykyisin lähes 70 prosenttia suomalaisista jää kotiin valvomaan käynnissä olevia kodinkoneita. Muissa maissa koneet saavat käydä pääosin itsestään. Silti kaikissa maissa enemmistö uskoi etäohjauksen tuovan helpotusta epävarmuuteen. Eniten suomalaisia kiinnostaisi mahdollisuus ohjata älylaitteella pyykinpesukonetta (34,7 %) uunia (28,7 %) kahvinkeitintä (25,5 %) ja astianpesukonetta (24,5 %). Lue lisää: http://www.uusiteknologia.fi/2016/10/31/halutaan-etaohjattavia-kodinkoneita/ Kyselyyn vastasi 1000 henkilöä per maa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Kyselytutkimus: Harva suomalainen tutkii kotinsa hometilanteen ennen muuttoa

Suomalaiset vaivautuvat harvoin tutkimaan uuden kotinsa hometilanteen ennen muuttoa. Noin puolet suomalaisista uskoo kuitenkin tuntevansa homeen oireet ja sen mahdolliset merkit rakennuksessa. Noin neljäsosa (24 prosenttia ) suomalaisista on selvittänyt nykyisen kotinsa hometilanteen ennen sinne muuttamista. Nykyiseen kotiinsa muuttaessaan rakennushomeesta oli huolissaan 12 prosenttia vastanneista. Tämä, ja moni muu sisäilmaan liittyvä seikka, selviää M3 Researchin Blueair AB:lle toteuttamasta kyselytutkimuksesta, jonka suunnitteli ja analyysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kysely toteutettiin M3 Research Oy:n internet-paneelissa syyskuussa 2016 ja sen aineistona oli 1 000 vastaajan otos 18–70-vuotiaista suomalaisista. Lue lisää esim. Talouselämästä: http://www.talouselama.fi/uutiset/harva-suomalainen-selvittaa-yksinkertaisen-perusasian-ja-sitten-on-aika-haistaa-home-6596144

We're hiring: Junior Research Manager

During the recent years M3 Research (part of French listed company Bilendi) has experienced a significant growth in providing data collection and market research services for clients in Denmark, Finland, Sweden and Norway. Powered by our growth and our ambition to serve local clients in Finland even better, we are looking for a pro-active Junior Research Manager to join our colleagues at our office in Helsinki. You will be responsible for serving Finnish clients with your colleagues. In the beginning your tasks will mainly focus on daily research project management. You’ll be responsible for questionnaire set up and design, organising sampling to fieldwork projects and taking part in reporting of projects. Soon you could also be trained by your experienced colleagues for attracting new Finnish clients. We are looking for a candidate who shares a passion to become a top level player in European market research industry and is dedicated to be a part of M3 Research’s ...

M3 Research yhteistyöhön European Fighting Challenge (EuroFC) -vapaaottelupromootion kanssa

Kuva
M3 Research A/S ja eurooppalainen vapaaottelupromootio European Fighting Challenge (EuroFC) syventävät yhteistyötään. M3 Research on jo avustanut uutta ja kunnianhimoista vapaaottelupromootiota mm. kansainvälisissä markkinatutkimuksissa. Nyt organisaatiot ovat sopineet yhteistyöstä myös Espoon Metro Areenalla 1.10.2016 järjestettävän tapahtuman kävijätutkimuksen osalta. -         Hienoa nähdä, että EuroFC ymmärtää kuluttajatiedon ja asiakasymmärryksen merkityksen niin uusille markkinoille etabloitumisen kuin tuotteen kehittämisenkin taustalla. Valitettavasti tällainen ajatusmalli on toistaiseksi ollut suomalaisille urheiluorganisaatioille kovin vieras. Suuremmilla urheilumarkkinoillahan erilaiset kyselytutkimukset, brand trackerit ja fokusryhmät ovat arkipäivää. EuroFC:n kaltaiset modernit ja kunnianhimoiset organisaatiot muodostavatkin virkistävän poikkeuksen suomalaisessa urheilukentässä , kommentoi M3 Researchin Senior Client Service Mana...

Tutkimus: Raha painaa suomalaisia

Raha on suomalaisten arjessa merkittävä huolenaihe, selviää finanssipalveluihin erikoistuneen Investiumin teettämästä perjantaina julkistamasta tutkimuksesta. Rahasta ovat huolissaan erityisesti naiset ja eläkeikää lähestyvät. Monet suomalaiset myös kyselyn mukaan kokevat, että raha hallitsee heitä. Investiumin teettämä, kuluttajien talousasenteita kartoittava kyselytutkimus paljastaa, että noin joka kolmas suomalainen pitää rahaa huolenaiheena. Viidesosa suomalaisista myös kokee, että raha hallitsee heitä. Tutkimus toteutettiin maaliskuussa 2016 markkinatutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internet-paneelissa. Tutkimuksen suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy. Kohderyhmänä olivat 18–70-vuotiaat suomalaiset. Tutkimukseen vastasi 1001 vastaajaa ja tutkimusotos oli kansallisesti edustava. Tututustu tutkimukseen tarkemmin tästä: http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/raha-painaa-suomalaisia-finanssikriisista-ei-ole-palauduttu-ennalleen-6563856

Kyselytutkimus: Suomi & Seksi

Joka toinen suomalainen harrastaa seksiä vähintään kerran viikossa, selviää Kaalimato.comin M3 Researchilla teettämästä tutkimuksesta. Tyypillisimmin lakanoiden välissä viihdytään lauantai-iltaisin kello 22–23. Kaalimato.com tutki suomalaisten asenteita ja käyttäytymistä liittyen seksuaalisuuteen ja seksivälineisiin. Tutkimuksesta selvisi, että seksi kuuluu kiinteästi suomalaisten elämään: yhdeksän kymmenestä suomalaisesta harrastaa seksiä kumppanin kanssa ja yhtä moni tekee sitä myös yksin. Kyselytutkimuksen tutkimusaineisto koottiin M3 Research Oy:n internetpaneelissa toukokuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1 187 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Lue lisää esimerkiksi täältä: http://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/nain-usein-suomalainen-harrastaa-seksia-yksi-ajankohta-selkeasti-ylitse-muiden/5912910 http://klubi.kaalimato.com/?i=page_level3_yleis_1464104749776_29  http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/398004-mi...